Lauletut itkuvirret

En ole vielä keksinyt sellaista "vain vähän pelottavaa" tai "ei yhtään itkettävää" versiota, mitä voisin pienimmän lapseni hoidosta tai tilasta kertoa muille. Puhelimessa keskustellessa olen yleensä kysynyt, onko joku muukin aikuinen kotona tai onko ihminen istumassa, niin kuin olen pyytänyt. 

Aihe on minulle edelleen herkkä ja ääneni alkaa värisemään kertoessani, mitä lääkärin tarkastuksissa on paljastunut. Siitä syystä usein kuulija on joko valmiiksi tai silloin liikuttuu kertomastani. 

Enkä jaksa. En jaksa enään kertoa, miksi Taapero on tällaisen saanut tai millaista seuraava vuosi meille tulisi olemaan. Senkin takia kirjoitan tätä. Sekä vinkkaan ihmisille blogini sivua. Siksi, koska en jaksa. Olen henkisesti alkushokissa edelleen. Joka kerta, kun ajattelen asiaa, että minun pieni ja ihana poikani on ollut näennäisesti terve ja minä itse vein hänet sairaalaan toisten armoille. Jotta häneen asennettaisiin kokoaikainen kanyylin virkaa pitävä putkisto, josta laitetaan häneen seuraava vuosi lääkettä, joka saa hänet voimaan pahoin ja huonosti. Minä itse mahdollistan kaiken tämän. Mutta vain varjellakseni hänet muun muassa kuuroudelta ja aivovaurioilta, joten ehkä hän tulevaisuudessa antaa koettelemuksensa minulle anteeksi. 

Minua myös muistutti ystävä siitä, että jos toiset liikkuttuvat, kauhistelevat tai vellovat tunnemyrskyssä meidän perheen uutisten takia, ei olisi minun tehtävä heitä lohduttaa. Jyrkkää ja karua, mutta totta. Saan lohduttaa jo itse itseäni, kolmea lastani ja tsekkailla tuntosarvet pystyssä kuinka Ukko voi. Se saa riittää. Muut aikuiset tukeutukoon toisiinsa. Kaikkia en jaksa kannatella pinnalla, se hukuttaisi minutkin. Kuitenkin olen koittanut sanomisissani keskittyä myös positiivisuuteen: lähes 100% varmuus parantua hoidoilla, ja tauti ei olisi henkeä uhkaava. Parasta mielestäni kuitenkin on se, että Taapero on niin pieni, että muistijälkiä tästä hänelle tuskin jää.

Meidän seuraava vuosi tulisi olemaan ankea. Ankea siksi, että infektioriskien vuoksi emme saisi olla suljetuissa tiloissa ihmisille altistuneena. Suomennettuna se tarkoittaa, että ei bussilla ajelua, ei ruokakaupassa tai shoppailemassa käyntiä, ei avoimia perhekerhoja. Ulkona voimme tavata ihmisiä. Nyt vaan toivomaan aurinkoista syksyä ilman sateita, että ne muutkin ihmiset ovat ulkona. 

Meille saa tulla vieraita. Kunhan ovat terveitä. Jos edellisenä päivänä on sinulla kurkku tuntunut karhealta tai vähän oli toissapäivänä viluinen olo. Älä tule. Nähdään myöhemmin. Sillä sytostaattien myrkyttäessä kropasta löytynyttä vaaraa, se myöskin tuhoaa kehon omaa puolustuskykyä. Taaperon saadessa kuumeen tietäisi se meille automaattisesti sairaalahoitoa. Vesirokko voisi keskellä hoitojaksoa saatuna olla jopa kohtalokas. Joten jos lapsellasi valuu nenästä räkä..? Nähdään livenä kun olette terveitä! Silti, terveetkin ihmiset kulkevat meillä käsipesun ja käsidesipullon kautta. Älkää ottako sitä henkilökohtaisesti.

Haluan vain varmistaa, että saan pitää tämän lapsen.