...maanantai, tiistai, keskiviikko, tiistai, eiku...
Tulehdus saatiin ajan kanssa kuriin ja pääsimme takaisin puuduttavaan arkeen.
Koska koitan kehua ihmisen päivässä, ni kehun nyt useamman kerrallaan. Tällä kertaa haluan kertoa meidän ihanista ystävistä.
Jo Taaperon odotusaikana muodostui sosiaalisen median kautta 16 naisen ryhmäytymä, joilla kaikilla oli laskettuaika maaliskuussa 2017. Tapasimme odotusaikana jo useita kertoja, mutta aktiivisesti myös myöhemmin vauvojen synnyttyä. Nyt tämän joukon pienentyessä (enään) 14 naisen ryhmään, oli näistä naisista yksi keksinyt ihanan piristeen arkeemme, ja johon muutamat olivat lähteneet mukaan.
Jo Taaperon odotusaikana muodostui sosiaalisen median kautta 16 naisen ryhmäytymä, joilla kaikilla oli laskettuaika maaliskuussa 2017. Tapasimme odotusaikana jo useita kertoja, mutta aktiivisesti myös myöhemmin vauvojen synnyttyä. Nyt tämän joukon pienentyessä (enään) 14 naisen ryhmään, oli näistä naisista yksi keksinyt ihanan piristeen arkeemme, ja johon muutamat olivat lähteneet mukaan.
Postikortit.
So simple! Kuka lapsi nyt ei postia tykkäisi saada! Saatuamme elokuussa diagnoosin, joka varmisti seuraavan vuoden ajaksi kotikaranteenin, alkoi meille saapumaan tipotellen kortteja, joissa on pieniä lastenrunoja. Ensin en tajunnut yhtään mistä asiassa oli kysymys. Toisen tai kolmannen kortin kohdalla (muistaakseni) yksi korttien lähettäjistä vinkkasi minua ompelemaan lorupussin. Siitä alkoi lähes joka viikko saapumaan runotettuja kortteja Taaperon pussukkaan. Niitä runoja me luemme joka päivä, itseasiassa useammankin kerran päivässä. Kerran Ukko luki jopa yöllä, kun löysi tyynyliinan sisältään yhden. Taapero pitää kovasti lukemisesta, mutta keskittymiskyky ei tarinaan asti riitä. Sen sijaan se riittää hienosti aina muutamaan korttiin. Meillä on jo ainakin "aa-to" (auto-kortti), "hauhau" (koirakortti), "pappa" (muumipappakortti), "viuuu" (lentsikkakortti), "kka" (kukkakortti) ja monta muuta.
Pieniä asioita, mutta iloa tuovia. Taapero on jo oppinut, että iltapäivällä, kun Viskaria haetaan päiväkodista, on postin aika. Pihalle päästessä usein ensimmäisenä viipotetaan juuri postilaatikolle. Tässä kohtaa äiti joutuu usein ottamaan muutamia juoksuaskelia.. Sitten joikataan postilaatikon vieressä kortin toivossa. Joskus lootaan on ilmestynyt kortti, mutta koska Taapero ei ole tyhjälle metallilaatikolle yleensä pitkävihainen, riittää pihalla "aa-to"jenkin katselu ja ihmettely.
J.K. KIITOS! Kaikki te jotka kortteja olette meille laittaneet. Ihana ajatus, joista on iloa pitkään. Onneksi niitä on jo tullut näin monta, koska ainakin yhden Taapero on todistetusti dippaillut Ukon kahvimukiin ja syönyt kuin keksin...


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti