Päivät kuluivat Lasten infektio-osastolla pitkästi ja hitaasti. Menin aamulla ja hoidin Taaperoa viiteen tai kuuteen asti, sitten tuli Ukko kuuden aikaan illalla ja nukutti pojan. Viikonloppuna hoidettiin päivät toisin päin jottan sain nukkua, laittaa perheelle ruokaa ja pystyin pyykit hoitamaan.
Voitokas osuus: osastonlääkäri kävi kysymässä sopisiko meille järjestely, jossa hoitavana lääkärinä meillä toimisi hänen sijastaan Lasten syövillä työskentelevä lääkäri, joka meidät jo tuntisi. Hyväksyin järjestelyn tietysti, tosin jätin kertomatta että olin tehnyt hänen aiemmasta toiminnastaan kipulääkityksessä valituksen.
Syyllisyys osuus: perjantaina oli kaveriporukan pitkään odottamani pikkujoulut, ja sumplimme asiat Ukon kanssa niin, että pääsisin osallistumaan. "Sä tarviit sitä!" oli sen kaunis ja sievä kommentti. Joten sairaalassa meikkasin ja vaihdoin vaatteet ja lähdin kodin sijasta suoraan keskustaan. Pikkujouluporukan kanssa olen tuntenut enemmän ja vähemmän kaksi kokonaista vuotta. Löysimme toisemme sosiaalisen median kautta ja perustimme odotusaikana ryhmän Messengerissä. Meillä kaikilla siis oli laskettu aika raskaudessa maaliskuussa 2017. Joten, sain ravintolassa hyvää ruokaa, viiniä ja seuraa. Salaa huokaisin silti helpottuneena, että onneksi olin pöydässä joka puhui kaikesta muusta paitsi lapsistaan. Oma kun oli lääkittynä ja sairaalahoidossa.
Kuvassa Taaperon vatsa jo parantumisvaiheessa. Kaikkiaan kämmenen kokoinen alue lähti vatsan alueelta nahkaa. Toinen alue reidessä.
