Arjen harmaata

Tällä hetkellä päivät sujuvat suhteellisen leppoisasti ja Taapero on pysynyt terveenä. Isommat pojat, Koululainen ja Viskari, jatkavat koulussa ja iltapäiväkerhossa, sekä päiväkodissa. Meidän päiväkoti onkin ollut hoitajiltaan aivan kullan arvoinen. Ukko oli huomannut Viskarin ryhmän ilmoitustaululla lapun "Erityisesti tänä vuonna henkilökunta haluaa olla tietoisia kotonanne esiintyvistä sairauksista". Ukko kävi kysymässä ryhmän hoitajalta oliko jotain tapahtunut. 
"Teidän perheen vuoksi se siinä on, että voidaan teille infota ryhmäläisten sairauksista paremmin", oli hymyilevä vastaus. Eihän siinä mies voinut muuta kuin kiittää ja hymyillä. 

Molemmat isommat lapset haluttiin pitää kodin ulkopuolellakin hoidossa. Viskarissa on ajoittain niin paljon virtaa, että olisi henkinen itsemurha pitää se 100% kotona mun ja Taaperon kanssa. Koululaisellekin tekee hyvää jatkaa päivää vielä kavereiden kanssa leikkien, kuitenkin se on tosi pieni. Vaikka luuleekin olevansa jo vaikka kuinka iso ja maailman napa. Ehkä kuitenkin vain äidin maailman.

Omat työni laitoin jäihin ja jäin palkattomalle vapaalle syksyyn 2019 asti. Pomo oli onneksi ymmärtäväinen ja ilmoitti, että laita syyksi mitä tahansa, hän puoltaa sen kyllä. Olin silti siis hänelle rehellinen ja kerroin sytostaattien aloituksesta ja sen hetkisestä hoitosuunnitelmasta. Omalla poisjäännilläni varmistin myös yhdelle nuorelle ja vastavalmistuneelle ihanalle hoitajalle samalla töitä. 

Paljon olen myös saanut kuulla kauhistelua, että neuvoko se sossu oikeesti jäämään palkattomalle? Millä rahalla te elätte? Etkö sä olis voinu palkata jotain hoitajaa kotiin, ja tehdä itse pienempiä tunteja? Sitä on mahdoton tietää, mikä olisi ollut Se Oikea Valinta. Tänään, nyt juuri tällä hetkellä tuntuu oikeimmalta tämä valinta, jossa itse hoidan lapseni ja olen kotona. Tässä valinnassa ei kukaan kärsi. Perhe saa olla rauhassa ja luopua hetkeksi töiden asettamista aikamääreistä, ja joka päiväisestä kiireestä. 

Asetun kotiin virkanimikkeellä omaishoitaja.